sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kynsiä, ystäviä & sairastamista

Niin, ja viikonloppuhan me ollaan oltu enimmäkseen kotosalla, koska saatiin molemmat flunssa. Perseestä. Perjantaina meillä kyllä oli väkeä paljon kylässä! Ja pari kaveria on käynyt nyt joka päivä täälä. :--)  Perjantaista sen verran lisää, että kaveri soitti mulle että jos tunninpäästä ehtisin tulla sinne, että se pistäis mulle kynnet, ku sillä oli joku opettaja sielä, niin se tarvi jonkun jolle kynnet pistää. Aluksi en ollut menossa, kun oli niin lyhyt varoitusaika, ja oli muita suunnitelmia, mutta sitten kävin potkaisemassa miehen ylös sängystä, että nyt lähdetään! Mentiin sitten kaverini luo, joka teki mulle tälläiset : 


I love my nails! Mukavasti siinä tekemisessä vierähti koko päivä, perse oli puutua istumisesta, enkä pitänyt kuin 2-3 (?) tupakkataukoa, että kädet kyllä meinas alkaa tutisemaan kesken kynsien laiton! :--D Ajattelin noissa kynsissä pitää oman pituuteni, etten pituutta halunnut enempää, koska kaikesta olisi tullut hankalempaa pidempien kynsien kanssa. Ja kynsien värit, ja koristelut oli niin hankala päättää! SIIS OIKEASTI! Aluksi nuo valkoiset osat olin suunnitellut vaaleanpunaisiksi, sitten mustaksi, ja nyt ne onkin valkoiset! :--D Kaverille sanoin että tekee mitä lystää, en ite osaa päättää. 
Tuntuu tälläki hetkellä nämä kynnet ihan omilta, eikä tarvi pelätä että lähtee irti. ;)

Ps. Postausideoita otetaan vastaan edelleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti