keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulu 2014 ja raskauskuulumiset!


Hei vaan kaikille ja hyvää joulua! Tämä joulu vietettiin Jonin vanhempien tykönä. Ruokaa tuli kyllä syötyä sen verran ettei oo nälkä varmaan viikkoon!

Mun on pitänyt tulla aikaisemmin kirjoittamaan raskaudesta, mutta mitään erikoista ei kunnolla ollut vielä tapahtunut. Nyt tosiaan oon viikolla 18+5 ja ensimmäiset liikkeet tuntui 17 viikon lopussa. ❤ Ensimmäisiä kivuliaita harjoitus supistuksia tuli toissailtana ja onneksi menikin ohitse. Vuoteen omana olin koko päivän. 

Lääkärineuvola mulla on 7.1 ja 16.1 rakenneultra. Toivon saavani edes jotakin selvyyttä kumpi sieltä meille on siunattu tulevan. :) Poikaa meille on tutut veikkaillut! Katsotaan nyt osuuko oikeaan. ;) 

Kirjoitan seuraavan kerran tässä tammikuun alussa ja voisin pistää masukuviakin seuraavalla kerralla!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Onnellinen



Raskaus on edennyt normaalisti, lämmin ruoka vielä vähän etoo muttei muuta. Eilen kyllä oksensin ensimmäistä kertaa, kun mahassa alkoi kiertämään. Välillä tässä meinaa ihan unohtaa että odottaa vauvaa, kun yöllä kävin vessassa ja mietin kuinka oon lihonut näin paljon. :D Rautalääkkeitäkin mulle määrättiin, mutta neuvolan täti sanoi ettei viiti vielä niitä mulle määrätä ettei huonot olot iske. Nyt tosiaan on raskausviikko 14+1

Tässä nyt ollaan suunniteltu mitä kaikkea tehdään lastenhuoneeseen, ja millä värillä pinnasänky maalataan. Tammikuussa on se rakenneultra että saadaan tietää kumpi tulee. Sitten onkin helpompi suunnitella vähän enemmän kaikkea. :) 

Mutta ei, en ole ikinä ollut näin onnellinen. Ihanaa että meidän perhe kasvaa. Ihanaa kun on vauva talossa. Ja kyllä ymmärrän että vauvanhoitaminen ei ole ruusuilla tanssimista, mutta kyllä me onnistutaan. Yli kahden vuoden yrityksen jälkeen, vihdoinkin olen raskaana.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Ensimmäinen ultra

Seinäjoelle lähdettiin eilen ajamaan jo 08:30 vaikka aikahan äitiyspoliklinikalla oli vasta 10:10. Siinä sitten tunti istuskeltiin aamupalaa syöden abc:llä. Onneksi sairaalassa päästiin heti sisälle, ettei tarvinnut yhtään odotella. 


Hetken piti katsella sitä näyttöä, että onhan tuo jo aivan vauvan näkönen! Jopa Jonilla oli onnellinen ilme, uskon että nyt vasta kunnolla tajusi että saadaan vauva! :-D 


Kaikki oli asukilla kunnossa, ettei tarvi ainakaan sitä stressata, ja masuasukki oli aika ylivilkas pyöriessään siellä kuperkeikkaa sekä vilkutellessaan. :-) Nyt ollaankin viikoilla 12+6 ja laskettuaika pysyy samana mitä neuvolassa merkittiin eli 23.05.2015. :-)

Mutta nyt viettämään rentoa viikonloppua Jonin ja Tatun kanssa. 

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

kuulumisia

Ajattelin tulla nyt kirjoittamaan vielä ennen nukkumaan menoa. Huomenna näen masuasukin kun on ensimmäinen ultra. :-) Jännittää pikkasen, alkaa tuntua enemmän todelta tämä homma. 

Pahoinvoinnit jatkuu ainoastaan silloin kun syön lämmintä ruokaa. Kaikki kylmäruoka menee hyvin alas ettei tuu ollenkaan huonoa oloa. Onneksi ei oo sen pahempaa, että tuon vielä kestää. 

Seuraavaksi pitäisi pinnasängyn maalaaminen aloittaa ja hoitopöytä hankkia. Sitten lastenhuoneen maalaaminen.

Tälläistä nyt tässä välissä, enemmän kirjoitan ultrareissun jälkeen. :-) Kuvia tulen laittamaan myös, ettei tule vain kirjoituksia, pitää nyt vähän väriäkin tähän saada. 

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Alussa ollaan!

Hei taas pitkästä aikaa. Nyt vihdoinkin sain aikaiseksi tulla kirjottelemaan tänne. Huvittanut on kauan, mutta ikinä ei ole ollut mitään aihetta. No nyt aihe on löytynyt, ja blogi muuttuu enemmän vauva blogiksi. :-) Tänne siis kirjoittelen ainoastaan masuaskukistani.
Minähän olin aina luullut etten voi saada lapsia. Tämä oli erittäin mahtava asia että sain vihdoinkin tikkuun ne kaksi punaista viivaa  (ja ei siinä kestänyt kuin sellaiset kaksi vuotta) Ei ollut kaukana ettenkö tajuntaani menettänyt. 

Ensimmäinen neuvolahan mulla oli viikko sitten. 10+2 viikoilla oltiin silloin, mutta neuvolatädin mukaan ollaan paljon pidemmällä. Onneksi ultrassa saa tietää enemmän. 
Lasketuksi ajaksi pistettiin 23.05.2015 ja sydänääniä kuunneltiin samalla. Ei oltu varmoja kuuluiko parikin kertaa, mutta maha muraji siihen malliin ettei ainakaan mitään selvää saatu. :D Myös herkkulakko alkoi samana päivänä, ettei tuu asukista niin iso etten saa sitä sitten ulos. 

Nyt pari päivää sitten menin taas kuuntelemaan sydänääniä ja meinasin tuskastua kun luulin että sielä ei nyt kaikki ole kunnossa, mutta hetken päästä alkoikin kunnon pauke, ja tippahan siinä linssiin sitten tuli. :-) En meinannut uskoa että on edes asukin sydänäänet, mietiin kaikkia muita vaihtoehtoja, mutta ei ne mitään muitakaan voinut olla :D 

Seuraavaksi on ultra, ja nyt vaan odotellaan koska saan ajan sinne. Tässä nyt köllötellään vain kotona syöden ja piereskellen, kun ei tee muuta kun ruokaa mieli. Ensimmäiset pahoinvoinnit alkoi melkein viikko sitten ja kestää edelleen, kunhan vain loppuisi ja pian. Onneksi ei ole kuin etova olo, ettei oksennuslentele tai jotain pahempaa. 

Kumminkin helpolla päästiin. :--)

maanantai 15. syyskuuta 2014

Blogfame

Aivan mahtavasti tämä viikko lähti käyntiin. Aurinko paistoi heti aamusta, ja ulkona taas tarkenee olla. Muutenkin tästä viikosta on tulossa täydellinen! 

Huomenna lähden iltapäivällä hakemaan meille uutta sohvaryhmää. Entinen sohva on niin kulunut, ja ei enää sovi meidän sisustukseen. No Jonin pikkuveli sen itsellensä halusi, niin annetaan se sitten sille. 


Tuossakin oli vähän nahka revennyt sisäreunasta, muttei se haittaa kun koiran takia ne oli mennyt, ja muutenkin ajattelin nuo nahkakohdat päällystää uudelleen. Sävykin sohvassa on oikea siksi näitä rakastankin. 

Mutta se asia minkä takia tulin nyt postaamaan, oli se että löysin yhdeltä bloggaajalta linkin blogfame sivulle, enkä aluksi edes piitannut siitä, mutta uteliaisuus iski mennä katsomaan mikä tuo nyt on. No ihan mahtava sivuhan se oli, ja liityin sinne heti! Joitakin asioita pitää vielä opetella käyttämään, mutta kyllä mä sen opin. :) Eli sinne kaikki blogin kirjoittajat liittykää, itse olen tyytyväinen.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Pieniä palasia kesästä

Kesä tosiaan meni, ja syksy on taas täällä. Tavallaan tykkään tästä syksystä kun saa testata uusia paitoja mitä kesällä tuli syksyksi jo hamstrattua. Harmittaa tavallaan, että tänä kesänä ei oikein paljoa ehtinyt mitään tehdä, kun ei muka jaksanut. Silti kesä oli mahtava, ja hellesäät mitä parhautta!

Nyt oon monena päivänä miettinyt mitä tänne kirjoittelisin, ja kuvia kun ei tullut paljoa otettua, niin päätin etten viitsi kirjoittaa ilman kuvien lisäämistä. Yks syy kuvien vähäisyyteen oli kännykän hajoaminen, ja siinä oli enää ainut kamera jolla sain otettua kuvia, kun kamerani hajosi jo puoli vuotta(?) sitten. Mutta nyt sitten päätin alkaa taas bloggaamaan, ja laitan nyt kesästä sitten kuvia. 


Kerron nyt aluksi tästä venytys innosta. Ostin aluksi aina feikkikoruja, ja aloin sitten kyllästymään niihin. Lopuksi iski päähänpisto tilata aitoja venytyksiä, ja siitä se sitten lähti. Joni ei ideasta tykännyt ja se vieläkin hyvä ettei yökkää, kun näkee tuon korvan ilman korua. Oon mä sillä kyllä muitakin pelotellut. 12mm on nyt ja viikon sisällä aattelin siirtyä 14mm.



Niin tosiaan. Hiukset ovat muuttuneet pitkistä blondeista, lyhyisiin ruskeisiin. Ja tämäkin vain pinkin suoravärin syytä. Onko muilla ollut suoravärien kanssa ongelmaa?



Mökilläkin ehdittiin vielä olla viimeistä kertaa. Kylmähän siellä oli, muttei se menoa haitannut. 

Niin ja vielä kännykästä puheen ollen, ostin iphonen joka ei ikinä tullut perille, mutta rahat vietiin. Että näin. mutta hyvää syksyä kaikille, kuvasaldo ei ollutkaan kovin suuri, kun ei kameraa ole ollut.

lauantai 2. elokuuta 2014

Lävistykset, hiukset ja venytykset.

Näin se kesä vei Hannen bloggaus innon! Nyt palasin pitkästä aikaa, kun mustiin etten viiti bloggaamista kokonaan lopettaa. Ehkä.

Kesä on ollut mahtava! Ulkona nautittu säästä, uitu ja tehty kaikkea mitä nyt kesällä yleensä tehdäänkin. :) 

Naamani, ja hiukseni on muuttunut viimenäkemältä, ja ainakin niistä pistän kuvia. 



Hiukset on taas punaiset, nenälävistys otettu ja venytykset 4mm & 6mm :) sekä tämä uusin tulokas huulilävistys. 


Hankkisin enemmänkin lävistyksiä, mutta pitää tuon miehen mielipiteitäkin kuunnella. ;) Tatuointi ois seuraavaksi tulossa. Oon tässä suunnitellut millaista, mutta siitä kerron myöhemmin lisää. :)

Helteet on sulattanut mun aivot etten enempää tähän tiedä kirjoittaa, mutta seuraavassa postauksessa näytän viimeisimpiä ostoksiani. :)

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Bloggaus tauon aikana tapahtunutta

Heipä hei näin pitkästä aikaa! Kesä on nyt kunnolla saapunut tänne perämettäänkin, ja se varmaankin on syy tälle tauolle, kun tulee vietettyä pihalla aikaa enemmän. Vaikka hyvä juttuhan se on kun kesäkin kestää vain kaksi kuukautta.

No mutta nyt vois kerroilla mitä kaikkea onkaan tässä tapahtunut ja tapahtumassa. 

Ensiksi kuulin että musta tulee taas täti! Ihanaaihanaa. <3 Ja ylipäätänsäkkin oon kuullut paljon nyt että vauvoja on tulossa kavereillekkin. 
Sitten Jonin poika on viettänyt enemmän aikaa täällä meidän kanssa. 
Se että feilasin hiusten pinkiksi värjäämisen kanssa, ja että mulla on viikon päästä aika lävistäjälle.
Ollaan nautittu mökillä ollessa.
Meille on tulossa toinen karvapallero heti kun on luovutus iässä.

No tuossapa ne tärkeimmät oli, ja joitakin jäi puuttumaan, mutta saakoot riittää. 
Enää kysyn teidän mielipidettä hiusasiassani kun tosiaan pilasin pinkin niin nyt ennen pinkkiä ja jälkeen pinkin, kumpi parempi?

Itsehän tykkäsin blondeista enemmän, enkä ymmärrä Miks palasin bruneteksi?! No onneksi nainen saa muuttaa mielipidettään. 

Huomenna asuntopostausta, jos ehdin tänne tulla kirjottelemaan :--)

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Viime ostoksia ja suunnitelmien muutoksia



Anteeksi heti alkuun kuvien laatu. Aina menee perseelleen kun illalla ottaa kuvia, kun ei tule kunnon valaistusta tuolta ulkoa.

Mutta ylhäällä oleva paita tuli tänään ostettua. Katoin tuota seppälässä jo parisen viikkoa sitten ja olin ihan varma että ne kaikki on jo myyty. Mutta onneksi ei! Tämä oli ainoa tätä väriä jäljellä oleva, ja tämähän siis löytyi kympillä lasten puolelta.... :D ei voi mitään että on näin pieni kokoinen. Netistä en mistään tuollaisia paitoja ole löytänyt kun etsinyt olen, että tämä oli oikea aarre! :)


Nämä meikit löytyi tokmannin alesta, ja hintaa ihmettelen edelleen kun näihin kaikkiin meni yhteensä vain 7e :) Meikkipussi onkin kaivannut lisää sisältöä!

Ainiin, peruin sen hotelli varauksenkin. Ensinnäkin sen takia kun miettii että se yksi yö maksaa sen 150€ niin järjellä ajatellen, siinä ei ole mitään järkeä! :D Ajateltiin viettää se muulla lailla ja siitä kuulette lisää myöhemmin. :) 


Mutta nyt cosmopolitania ja karkkia. Hyvät yöt kaikille :) 

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Viikonloppua



On kyllä viikonloppua tullu vietettyä pitkästä aikaa niin että meillä oli porukkaakin jopa kylässä. Haettiin Jonin poikakin tänne eiliseksi päiväksi, ja kyllä meinas voimat lähteä kun toisella oli niin paljon energiaa :D pikkuautoilla tykkäsi leikkiä, sekä puhu autojen korjauksesta kokoajan. Sain samalla kun tuo poika tänne haettiin, niin vietyä koulupaperit kouluihin. Onneksi liikutaan tuola Lapualla useasti, niin ei tarvi postin kautta lähettää. ;)



Sitten illalla tänne tuli kavereita kylään, ja lähdettiin maakunta matkailulle. Siinä sitten vahingossa tuli otettua alkomaholia, ja sitten jo saavuinkin kotiin nukkumaan...en tiedä mihin ne tunnit katos....

Tänään vaan hengailtu, ja seuraavalla viikolla sitten tapahtuukin kaikkea kivaa. <3

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Summer is here!



Aamulla menin käyttämään koiraa ulkona, ja tietenkin puin kauheat toppavaatteet päälleni etten kylmään kuole. Kyllä ihmettelin kun menin ulos, kun huomasin että sielähän tarkenee t-paidallakin! Mittari näyttää 19 astetta, ja voi että ihminen voi olla virtaa täynnä heti kun aurinko alkaa paistamaan! <3 

Nyt saatiin Jonin kanssa varattua hotelli, ja päädyttiin valitsemaan hotelli kanttarellis. Ihanaa päästä viettämään rakkaan kans aikaa ihan kahdestaan muuallekin ku Kauhavalle tai Lappajärvelle... :D Hemmottelu viikonloppu siis tiedossa!


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Se lähestyy!

Nimittäin mun ja Jonin 2-vuotis päivä, tainno mitenkä tuon nyt kirjoittais...mutta ymmärsitte varmaan? :) Meillä on paljon suunnitelmia joita pitäisi tässä toteuttaa, ja siksipä kysyn teiltä millaisia hotelli kokemuksia teillä on? Tässä ollaan hotelleja selailtu, ja pari hyvää on mielessä. :) 


Sokos Hotel on tällä hetkellä ensimmäisenä listassa, mutta kattoo nyt jos löytyy vielä parempi vaihtoehto. :) Voisitte kyllä kertoa teidän kokemuksia hotelleista.

Selailin jopa sellaisia hotelleja, mihin saisi ottaa koiran mukaan, mutta järjellä ajatellen haluan rentoutua, enkä alkaa vahtimaan koiraa. :D

Mutta niin, teen myöhemmin postauksen meidän päivästä sitten kun on sen aika. :)

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Laavulla grillailua


Lähdettiin Siskon, sen kihlatun ja Jonin kanssa tänään paistamaan makkaraa laavulle. Kierreltiin hetken ympyrää kun ei meinannut muistaa misslöyty grillaus paikka sijaitsee. :D Onneksi se kumminkin löyty ennenku tuli pimeää.

Sää nyt ei ollut mikään mahtavin, mutta onneksi nuotio sentään lämmitti. Koirat otettiin tietenkin myös mukaan, että lähtee turha energia muualle :D Uimaan ne heti ensimmäisenä meni, ja sitten nuotiolle kuivattelemaan. :)








Huomenna ehkä uudelleen jos ei ole muita suunnitelmia :) Oli kivaa, koiratkin tykkäs! Ja niin onko kenelläkään toiveita mistä tänne kirjoittaisin, ja lisää kuvia vai tekstejä? Mielipide ois kiva, se helpottais kummasti. :)

Mutta tällainen perjantai meillä, entäs teillä? :--)

Mökkeilyä ja kalastusta, as always


Aaargh! Nyt kun noita kutsuja soveltuvuuskokeisiin on postilaatikkoon tupsahdellut, niin eiköhän kaikki ollut samana päivänä, samaan kellon aikaan. Kun vaan osaisi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa, tai sitten kyselen voiko edes päivällä siirtää tai jotain. Jos ei onnistu, niin tiedän jo kumpi koulu kiinnostaa enemmän. 
Mutta ei tuosta enää sen enempää. 

Eilen käytiin Lappajärvellä, ja vietettiin yks yö siellä. Tänään sitten ennenkuin palattiin takaisin kauhavalle, niin Joni halusi kalaan. Mentiin sitten, mutta en mä ainakaan tarjennu olla, eikä kyllä koirakaan. Joni kalasteli, kun me jäätiin autoon. Ja niinkuin arvata saattaa, ei sieltä mitään kalaa tullut...hmph.

Nyt tässä ollaan ilta pelailtu siskon ja sen kihlatun kanssa, ja sitten ajattelin kömpiä peiton alle :) 
Hyvät pääsiäispäivät kaikille!


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kevättä ja mekkoja

Aivan mahtava sää ollut ulkona! Tulee heti olo paljon pirteämmäksi, kun on vähän lämpimämpää :) Ajattelin etten jaksa koko kaunista päivää sisällä viettää, niin leikkiin hetken koiran kanssa ulkona, ja sitten tulin vanhempieni luo. 

Anteeksi nämä kuvien laadut! Ihan itteäkin ottaa päähän etten vielä omista järkkäriä...

Äitillä oli mulle uusia vaatteita, kun ovesta astuin sisään. En ole mikään naisellinen nainen, enkä mekkoja yleensä käytä mutta nämä kyllä otin heti mukaan!

Mekot on gina tricotista. Vieläkun tietäisi mitä juhlia on tulossa, että saisi jo käyttää näitä...ehkä on yhdet juhlat muuten luvassa. ;) Siitä lisää myöhemmin.

Ainiin! Olin aivan unohtaa kertoa, että postista tuli mulle kutsu soveltuvuuskokeisiin! Jeij! Kahteen paikkaan pitäisi mennä paikalle, ja odotan jo innolla pääsenkö kouluun vai en! :)

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Lapsia, leluja ja shoppailua


Tässä on nähtävästi yli viikko mennyt viime postauksesta. Ei vain ole ollut aihetta mistä kirjoittaa, ja kamera on aina jossain silloin kun nimenomaan löytyy hyvää kuvattavaa.

No mutta kumminkin, nyt sain jotakin aihetta kirjoittaa kun pari päivää sitten mun paketit saapui postiin.



Tuossa tuubihuivi. Niin kaikki sen huomaa että se on se, mutta tilatessani en huomannut noita viiksiä. Hetken katsoin ja ihmettelin "mitä nuo on?" :D 



Sitten tämä seppälästä tilaamani paita. Koko on s mutta paketin avattuani ja paitaa katsoen totesin tämän olevan kokoa xxxxl vaikka lapossa on s. Ei se onneksi haitannut, rennot vaatteet on mukavat. :)



Sitten tämä venytyskoru. Ajattelin vähän venyttää mutten paljoa. :--)

Eilen sitten lähdettiin lapualta hakemaan Jonin poikaa. Se tuli ensimmäistä kertaa meille yöksi, ja arvatkaa stressasinko osaanko tehdä kaiken oikein. Onneksi se kumminkin on muhun tottunut ettei se ollut ongelma enää. Eniten mua kauhistutti sen nukkumaan vieminen jos sille iskeekin koti-ikävö. Päinvastoin! Sielä se riehu jonkun aikaa ennenkuin kiltisti meni nukkumaan autot kainalossa ja toivotti meille hyvät yöt. :) 



Siskon poika tuli kanssa kyläilemään. Lapset ei halunneet leikkiä keskenään, mutta kyllä ne aina välillä toisille jotain jutteli ja halaili :)



Tällainen erilainen viikonloppu meillä, mites teillä? :)

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kurkistus meikkipussiin

Ajattelin teillekkin nyt näyttää meikkipussini sisällön. Sielähän ei enää ole meikkejä paljoakaan, koska en enää hirveästi meikkiä käytä. Ainoastaan silloin kun menen kyläilemään johonkin. Ja meikkejä on vielä muuallakin, kuin tuola pussukassa, koska ei ne loppujenlopuksi kaikki tuonne mahdu.



Pöllö meikkipussini on kestänyt mulla kaaaaaauan! Ei ole edes huonoon kuntoon mennyt, mitä aiemmat pussukat.


Siinä nuo mitä kannan mukanani. Sheiveristä -kynsilakkaan. Siellä on kynsiviilaa, ripsiharjaa yms muuta turhaa. En niitä ole kertaakaan käyttänyt. Ehkä pitäis ostaa uusia tilalle?


Tässä on nämä mitkä on mun vakiomeikit. Rimmelin ripsari, eyeliner, kajaali, kulmakynä ja meikkivoide. Joskus silloin tällöin pistän luomiväriä. 

Meikkaaminen on kivaa silloin kun ei ole tekemistä. Ja sitten varsinkin kun keksii uuden meikkaustyylin! :)

Mitkä on teidän vakio meikit? Mitä käytätte eniten?

Tää on kaunis päivä, mä oon onnellinen

Ajattelin nyt tänne purkamaan omia ajatuksiani, kun aina näin yötä vasten putkahtelee asioita mieleen. Eli onnellisuus, mitä se on?

Itellä tosiaan ollut vähän hakusessa. Kotona ollessani itken Jonille kuinka perseestä suoraan sanottuna mun elämä on. Kuinka mulla ei Kauhavalla ole ketään, kuinka masennun kämpillä kun ei ole tekemistä, kuinka ite olen tällainen luuseri jolla ei ole koulua saatikka töitäkään. Mun elämä on perseestä kuolemaan asti. 

Joskus ennen valitun kuinka asun vieläkin kotona, en löydä ikinä itelleni elämänkumppania saatikka muuta sontaa. Nytkun ne olen saanut, niin miksen muka ole onnellinen?


Kun ajattelee asiaa tarkemmin, niin loppupeleissä ihmiset on turhamaisia! :D Kun asioita katsoo eri näkökulmasta niin kyllä myönnän olevani onnellinen, koska mulla on kaikki jo, mitä elämältä olen eniten odottanut. Enkä muuta enää niin paljoa odotakkaan. Olen onnellinen perheestäni, ystävistäni vaikka ennen valitin kuinka vähän niitä on, mutta mitä sitä nyt suurta laumaakaan ympärilleen tarvitsee. Laatu korvaa määrän.


Ihminen voi olla onnellinen vaikka mistä. Kun keväällä alkaa kuulua ensimmäiset linnun laulut, aurinko paistaa, saa viettää laatuaikaa tärkeiden ihmisten kanssa, käydä ostamassa itselleen jotain yms. Nämäkin asiat selkeni mulle näiden kolmen päivän sisällä mitä ollaan Jonin, ja elukoiden kanssa oltu keskenämme täälä mökillä. En tarvi enempää hälinää ympärilleni, tärkeintä on, että vietän aikaa rauhassa hälinältä mulle tärkeän ihmisen kanssa, ihan kahdestaan. <3


Mikä tekee sut onnelliseksi
Tekee mut onnelliseksi
Tekee mut onnelliseksi
Onnelliseksi

Mikä tekee sut onnelliseksi
Tekee mut onnelliseksi
Tekee mut onnelliseksi
Onnelliseksi

Mitkä asiat saa teidät onnelliseksi? :)